Keskiyön kyykky

Aa niin, blogi, tosiaan. Jos oisin hitusen teinimpi, voisin vedota kiireeseen ja pahoitella postaustaukoa. Mutta koska sellainen sepittely on varsin pitkäveteistä luettavaa, jätän sen tekemättä. Mennäänpä siis suoraan asiaan.

Viimeaikaset salit, tsiisus. Vaikka mun huippuluokan kesätyö marjamyyjänä ei sinänsä paljoa vaadi (5-6 tuntia ihmisille hymyilyä ja asiakkaiden odottelua), vaikuttaa se vahvasti saleiluihin. Oli vuoro mikä tahansa, salille on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: liian aikasin aamulla tai liian myöhään illalla. Tämmöset ääripäätreenit hämmentää, väsyttää ja pakottaa pikkutarkkaan aikatauluttamiseen.

Yksin salilla aamulla...

Ja illalla

Eilen kävin ekan kerran truu iltasalilla. Tajusin vasta 22.30, että kello tikittää ja päivän saleilut on tekemättä. Rynnin äkkiä salille nauttimaan jalkapäivän antimista. Fiilis oli jännä, koska koko rakennuksessa ei ollu ketään muuta ja käytävät ja sali oli pimeenä... Treenin puolesta toi ajankohta ei kyllä ollu sitä kermaa, jotenkin ajatukset vaan harhaili kotona oottavaan pehmeään sänkyyn. Lisäks salin sulkemisajankohta (klo 00.00) lähesty uhkaavasti. No, oli miten oli, treeni tuli tehtyä, vaikkakin vähän väsyneempänä mitä normaalisti (ja salilta poistuin muuten tasan 00.00, ooh vau).

Huolimatta yksinäisistä aamu-usvan tai iltahämärän sävyttämistä saleista viime aikoina on ollu yllättävän paljon menestystä painorintamalla. Kyykyssä teen tällä hetkellä 55 kg, penkissä sain 32,5 kilolla täydet toistot (tosin se laski taas, dääm) ja maveen pitäis ens kerralla ladota 80 kg. Huh! Muutenki nyt on ollu sellanen vahva olo, if you know what I mean ;)

(Kuva alla ei suurennu, mut siihen liittyy tarina. Aamulla en löytäny pitkiä housuja, joita yleensä käytän mavepäivänä, joten päätin kapinoida ja laittaa shortsit. Noh, mustelmiahan siitä seuraa. Karmivinta oli kuitenkin se, että mä NÄIN kun se mustelma ilmesty. Onks se ees mahollista? Hyi.)

 

Mulla oli muutakin asiaa, mut ehkä jätän sen ens kertaan. Huomenna 5.30 herätys (työt) ja kaverin johdatusta salimaailmaan, jeah.

Loppukevennyksenä (suurentumiseen suostumaton) kuva maailman katu-uskottavimmasta työpaikasta:

Hyvää juhannusta! :)

NIKE FREE RUN

Vihdoinkin elämää rakastavan väriset trendipopot saapuivat piskuiseen lähipostiini. Rakastuin heti, vaikka olosuhteet olivat melkoisen arveluttavat: paketin mukaan kengät lähetti pelkkä China. Joka tapauksessa korallinpunaiset kenkulit (äidin oranssit pääsi mukaan mun pro-kuvailuihin) ovat juuri sitä, mitä haluan: rakkautta.

Ja niin, näähän piti hankkia jo puolikkaan treenivuoden jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ni.

Hyvää kesän alkua! :)

PS. Okei, noi tuli jo pari viikkoa sitten. Kaikki tyytyköön myöhäseen hehkutuspostaukseen.

Epätoivo iskee

Pari päivää sitten päätin, että oon terve. Vähän epäilevänä hiippailin salille kohtaamaan, mitä tuleman piti. Iskuja vyön alle oltiin jo odotettu, mutta se mitä tuli, yllätti kuitenkin täysin.

Olo oli kuin uitetulla colliella tai Hiroshimalla pommin jälkeen. Koska en ollu vielä iiihan täydessä terässä, halusin tehä kaiken pienemmillä painoilla. Ongelma vaan, että en jaksanu niilläkään. Kyykyssä lähti 5 kg, samoin suorin jaloin mavessa ja jalkaprässissä tein suosiolla 20 kg kevyemmällä (okei sen kyllä jaksoin..). Muutenkin kaikki oli yhtä puuskutusta, sisäistä parkua ja tukaluutta. Ja tietenkin järkyttävää kuumuutta.

Tän koettelemuksen jälkeen oon taukoamatta spekuloinu syitä tähän epämenestykseen:

a) järkyttävä tauko, eiköhän siinä ajassa ehi vahinkoja tapahtua
b) kipeenä söin huonosti, enkä vaan huonosti, vaan myös järisyttävän vähän
c) kuumuus, se vaan vie mehut
d) jospa en ollukaan ihan täysillä terve vielä..
e) muuta, mitä?

No joka tapauksessa asia on pihvi, näytän samalta miltä näytin kuukausia sitten. Oih voih, elämä on rankkaa. Huomenna ois sitten ylävartalon vuoro, tsekataan sen alueen tuhot.

Selkälihakset atm

No, elämä jatkuu, toivottavasti kohta salielämäkin. Siihen asti vietän nostalgisia hetkiä siimavarressani.

Hyviä viimeisiä uurastuspäiviä! :)

Voi Köpis, minkäs teit

Viikonloppu venähtikin jo seuraavaan asti, mutta ihan syystä. Sain nääs Kööpenhaminasta (varmaan smörrebröödien vika) jonkun tulehduksen, jota seuras tietenkin kuume. Kunto romahti yhdessä yössä nuoresta vetreästä veteraanifiilikseen, en saanu kunnolla henkeä enkä voinu kävellä (paitsi köpötellä). Kävin lekurilla, mut se ei keksiny, oliks kyseessä bakteeri vai virus, niin en saanu lääkkeitäkään. Hu-baa.

Asiaahan ei paranna se, että luontoäiti on kääntänyt lempeimmän vaihteensa päälle ja hellii ihmisiä niin, että paatuneinkin lumihirviö sulaa rakkaudesta. Kesähehkutusta tulee joka tuutista, ja samalla mä vetäydyn yhä syvemmälle mun limayskäkuumeluolaan. Tai no, kiitos koeviikon, ramppaan kaikesta huolimatta koulussa tekemässä kokeita.

Tietenkään en oo nyt käyny salilla, ja sen kyllä huomaa (se on vaan pumppia jooko..). Ei muutama saliskippaus maailmaa kaada, mut nyt kun taukoo on ollu jo viikon päivät, alkaa sormet syyhytä :D Mun pää on jo täynnä kauhuskenaarioita siitä, millasta tulee, kun joskus hamassa tulevaisuudessa meen salille. Pakko päästä, nyt heti!!!!

Onneks oon ilmeisesti jo selättäny kuumeen, eli sentään vähän valoa tän synkän tunnelin päässä. Vielä kun sais vähän vetreytettyä kävelykuntoa niiin.... Yh, milloin aika koittaa?

Isketäänpä tähän pari positiivista köpiskuvaa, ettei tää koko postaus henkis kielteisyyttä.

 

Hyviä treenejä treenaamiseen kykeneville! :)

Denmark

Nyt jätän salin ja suomielämän hetkeks ja suuntaan kulkuni kohti voileipien ja legojen luvattua maata, tarkemmin sanottuna Kööpenhaminaa.


Pitäkääs kiva viikonloppu ja hyviä treenejä! :)

NEUF

Tadaa! Kerrankin kunnollisia kuvia! Jos siis ei lasketa sitä, että näytän jälkimmäisessä otoksessa nenänkaivajalta. Ja jos ei lasketa farkkuja. Eikä mun vinoutta. Mut kaikin puolin muuten pystyn melko ylpeenä esittelemään näitä räpsyjä. Ettäs tiedätte.

Nyt aika kellahtaa sohvalle, tän päivän rankka jalkapäivä vei mehut.

Adios! :)

Mun koti ei oo täällä

Mä oven avaan en henkeä saa. Tai no, sinnehän ei oo ovia, vaan heilautuksella aukeavat portit. Paitsi ei tietenkään mulle, en kuulu nääs valiojoukkoon eli jäseniin. Mut anyway, eilen astelin huuli pyöreenä Elixiaan testaamaan sikäläistä salia. Hesus, mites mä nyt oikeen sinne eksyin?

Jo siinä vaiheessa, kun kävelen salin yli vievällä sillalla ja nään tuhansia ja tuhansia trenditreenaajia, tunnen olevani siinä maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri -sadussa (muistaako kukaan?:D). Niken Free Runit ei selvästikään oo siellä luksusta vaan elinehto. Kuntopyörien ja juoksumattojen rivistöt on ihan kun armeijassa: valtavia ja tietenkin tip top. Voi ei, onneks laitoin ees parempaa päälle (=toppi, joka on oikeesti tarkotettu treenaamiseen. Ja värien pitää sopia yhteen, kuinkas muuten).

Kaikenikäisiä meikkaavia, juttelevia ja elämästä intoilevia naisia vilisevästä pukukopista, jossa muuten on suoristimetkin valmiina, siirryn truu asiaan eli saliin. Suurin osa salin pinta-alasta on käytetty juoksumattoarmeijaan ja erilaisiin laitteisiin, vapaat painot on sysätty vähän erilleen. Siellä, salin oikeella puolella, treenaa lähinnä isoja raavaita miehiä. Saankin siis yhden, kahden ja kolmannenkin oudoksuvan katseen, kun suuntaan käyntini tälle mustalle alueelle.

Mun kauhuskenaariot siitä, etten vois treenata kunnolla koska kaikki tehään laitteilla, ei onneks toteudu. MUTTA, kiskot. Lähes kaikki vapaiden painojen käyttäjät tekee nekin kaiken kiskoja pitkin, huh. Kaikki liukuu, sujuu, nousee ja laskee äänettömästi. Siis, kas kummaa, oon tuhatpäisen salin ainoa ihminen, josta oikeesti lähtee mitään ääntä.

Joko oon "saat selviä tuloksia" -mainosten uhri tai sitten tuol oli joku koira haudattuna, koska kaikki meni Elixiassa paremmin. Penkissä sain kaikki toistot, samoin kun mavessa, vaikka tein ekaa kertaa niillä painoilla. Voikin olla, että siellä käytetäänkin 18 kg (??) tankoja, mikä kyllä selittäis tän mysteerin :D ärr

Nojoo, oli miten oli, selvisin kuitenkin moitteetta tästä järisyttävästä koitoksesta. Reissu Elixiaan oli avartava, avartava todellakin. Mut juu, se oli hyvää vaihtelua, eikä treenissä kyllä ollu varaa valittaa! Nyt sitten vaan ootan, millon sieltä soitetaan ja tuputetaan mulle jäsenkorttia, juhuu.

Räpsin eilen joitakin edistyskuvia, mut haluun kirjottaa niistä liirumlaarumia, joten ne tarvinnee oman postauksen.

Nyt velvollisuudet kutsuu, hyvää alkuviikkoa! :)



Elixian jäsenen vaatekaappi

PS. Kokeilin kans ekaa kertaa elämässäni juoksumattoa. Se oli ahistavaa! Juoksen mielummin metsässä, piste.