Epätoivo iskee

Pari päivää sitten päätin, että oon terve. Vähän epäilevänä hiippailin salille kohtaamaan, mitä tuleman piti. Iskuja vyön alle oltiin jo odotettu, mutta se mitä tuli, yllätti kuitenkin täysin.

Olo oli kuin uitetulla colliella tai Hiroshimalla pommin jälkeen. Koska en ollu vielä iiihan täydessä terässä, halusin tehä kaiken pienemmillä painoilla. Ongelma vaan, että en jaksanu niilläkään. Kyykyssä lähti 5 kg, samoin suorin jaloin mavessa ja jalkaprässissä tein suosiolla 20 kg kevyemmällä (okei sen kyllä jaksoin..). Muutenkin kaikki oli yhtä puuskutusta, sisäistä parkua ja tukaluutta. Ja tietenkin järkyttävää kuumuutta.

Tän koettelemuksen jälkeen oon taukoamatta spekuloinu syitä tähän epämenestykseen:

a) järkyttävä tauko, eiköhän siinä ajassa ehi vahinkoja tapahtua
b) kipeenä söin huonosti, enkä vaan huonosti, vaan myös järisyttävän vähän
c) kuumuus, se vaan vie mehut
d) jospa en ollukaan ihan täysillä terve vielä..
e) muuta, mitä?

No joka tapauksessa asia on pihvi, näytän samalta miltä näytin kuukausia sitten. Oih voih, elämä on rankkaa. Huomenna ois sitten ylävartalon vuoro, tsekataan sen alueen tuhot.

Selkälihakset atm

No, elämä jatkuu, toivottavasti kohta salielämäkin. Siihen asti vietän nostalgisia hetkiä siimavarressani.

Hyviä viimeisiä uurastuspäiviä! :)

Voi Köpis, minkäs teit

Viikonloppu venähtikin jo seuraavaan asti, mutta ihan syystä. Sain nääs Kööpenhaminasta (varmaan smörrebröödien vika) jonkun tulehduksen, jota seuras tietenkin kuume. Kunto romahti yhdessä yössä nuoresta vetreästä veteraanifiilikseen, en saanu kunnolla henkeä enkä voinu kävellä (paitsi köpötellä). Kävin lekurilla, mut se ei keksiny, oliks kyseessä bakteeri vai virus, niin en saanu lääkkeitäkään. Hu-baa.

Asiaahan ei paranna se, että luontoäiti on kääntänyt lempeimmän vaihteensa päälle ja hellii ihmisiä niin, että paatuneinkin lumihirviö sulaa rakkaudesta. Kesähehkutusta tulee joka tuutista, ja samalla mä vetäydyn yhä syvemmälle mun limayskäkuumeluolaan. Tai no, kiitos koeviikon, ramppaan kaikesta huolimatta koulussa tekemässä kokeita.

Tietenkään en oo nyt käyny salilla, ja sen kyllä huomaa (se on vaan pumppia jooko..). Ei muutama saliskippaus maailmaa kaada, mut nyt kun taukoo on ollu jo viikon päivät, alkaa sormet syyhytä :D Mun pää on jo täynnä kauhuskenaarioita siitä, millasta tulee, kun joskus hamassa tulevaisuudessa meen salille. Pakko päästä, nyt heti!!!!

Onneks oon ilmeisesti jo selättäny kuumeen, eli sentään vähän valoa tän synkän tunnelin päässä. Vielä kun sais vähän vetreytettyä kävelykuntoa niiin.... Yh, milloin aika koittaa?

Isketäänpä tähän pari positiivista köpiskuvaa, ettei tää koko postaus henkis kielteisyyttä.

 

Hyviä treenejä treenaamiseen kykeneville! :)

Denmark

Nyt jätän salin ja suomielämän hetkeks ja suuntaan kulkuni kohti voileipien ja legojen luvattua maata, tarkemmin sanottuna Kööpenhaminaa.


Pitäkääs kiva viikonloppu ja hyviä treenejä! :)

NEUF

Tadaa! Kerrankin kunnollisia kuvia! Jos siis ei lasketa sitä, että näytän jälkimmäisessä otoksessa nenänkaivajalta. Ja jos ei lasketa farkkuja. Eikä mun vinoutta. Mut kaikin puolin muuten pystyn melko ylpeenä esittelemään näitä räpsyjä. Ettäs tiedätte.

Nyt aika kellahtaa sohvalle, tän päivän rankka jalkapäivä vei mehut.

Adios! :)

Mun koti ei oo täällä

Mä oven avaan en henkeä saa. Tai no, sinnehän ei oo ovia, vaan heilautuksella aukeavat portit. Paitsi ei tietenkään mulle, en kuulu nääs valiojoukkoon eli jäseniin. Mut anyway, eilen astelin huuli pyöreenä Elixiaan testaamaan sikäläistä salia. Hesus, mites mä nyt oikeen sinne eksyin?

Jo siinä vaiheessa, kun kävelen salin yli vievällä sillalla ja nään tuhansia ja tuhansia trenditreenaajia, tunnen olevani siinä maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri -sadussa (muistaako kukaan?:D). Niken Free Runit ei selvästikään oo siellä luksusta vaan elinehto. Kuntopyörien ja juoksumattojen rivistöt on ihan kun armeijassa: valtavia ja tietenkin tip top. Voi ei, onneks laitoin ees parempaa päälle (=toppi, joka on oikeesti tarkotettu treenaamiseen. Ja värien pitää sopia yhteen, kuinkas muuten).

Kaikenikäisiä meikkaavia, juttelevia ja elämästä intoilevia naisia vilisevästä pukukopista, jossa muuten on suoristimetkin valmiina, siirryn truu asiaan eli saliin. Suurin osa salin pinta-alasta on käytetty juoksumattoarmeijaan ja erilaisiin laitteisiin, vapaat painot on sysätty vähän erilleen. Siellä, salin oikeella puolella, treenaa lähinnä isoja raavaita miehiä. Saankin siis yhden, kahden ja kolmannenkin oudoksuvan katseen, kun suuntaan käyntini tälle mustalle alueelle.

Mun kauhuskenaariot siitä, etten vois treenata kunnolla koska kaikki tehään laitteilla, ei onneks toteudu. MUTTA, kiskot. Lähes kaikki vapaiden painojen käyttäjät tekee nekin kaiken kiskoja pitkin, huh. Kaikki liukuu, sujuu, nousee ja laskee äänettömästi. Siis, kas kummaa, oon tuhatpäisen salin ainoa ihminen, josta oikeesti lähtee mitään ääntä.

Joko oon "saat selviä tuloksia" -mainosten uhri tai sitten tuol oli joku koira haudattuna, koska kaikki meni Elixiassa paremmin. Penkissä sain kaikki toistot, samoin kun mavessa, vaikka tein ekaa kertaa niillä painoilla. Voikin olla, että siellä käytetäänkin 18 kg (??) tankoja, mikä kyllä selittäis tän mysteerin :D ärr

Nojoo, oli miten oli, selvisin kuitenkin moitteetta tästä järisyttävästä koitoksesta. Reissu Elixiaan oli avartava, avartava todellakin. Mut juu, se oli hyvää vaihtelua, eikä treenissä kyllä ollu varaa valittaa! Nyt sitten vaan ootan, millon sieltä soitetaan ja tuputetaan mulle jäsenkorttia, juhuu.

Räpsin eilen joitakin edistyskuvia, mut haluun kirjottaa niistä liirumlaarumia, joten ne tarvinnee oman postauksen.

Nyt velvollisuudet kutsuu, hyvää alkuviikkoa! :)



Elixian jäsenen vaatekaappi

PS. Kokeilin kans ekaa kertaa elämässäni juoksumattoa. Se oli ahistavaa! Juoksen mielummin metsässä, piste.

Awesome

Voisin mennä naimisiin eilisen treenin kanssa, niin hyvä se oli! Jo pelkästään sen ajatteleminen tuo hymyn huulille ja nykäisee motivaation roimasti ylemmälle tasolle. Huh! Nyt kuitenkin on lepopäivä- lihas kasvakoon siis.

Syitä tähän onnellisuustäyttymykseen on monia. Ensinnäkin, varmistaja. Ennen niin rutiininomainen varmistaja on yhä lisääntyvien yksinäisten treenien myötä muuttanut luksusluokkaan. Tän takia varmistaja on kova sana ja siitä ilahtuneena penkki sujuikin eilen mitä mainioimmin, pääsin kunnolla pinnistelemään ja ponnistelemaan ja kas, toistoja tuli enemmän kun ikinä. Kelpaa!

Toinen syy naamaani koristavaan virneeseen: vaihtelu, tarkemmin sanottuna pudotussarjat ylätaljassa. Kaikenlaiset muutokset rutiineihin onkin tismalleen sitä, mitä mun jämähtäny treeni kaipaa. Kauan oon suunnitellu, mitään en tehny. Ennen huomista. Avuliaan painojelppari+kannustajan voimalla sainkin puristettua voimat ihan finaaliin saakka (tai jopa yli). Ja nyt, no, kyllä tuntuu selässä! :D

Tähän kun vielä lisää haban pakkotoiston, on paketti valmis. Ylävartalo tuntuu jyrätyltä mutta ah niin hyvältä. Paras treeni pitkään aikaan, ei voi muuta sanoa. Nyt vaan sitten into piukeena seuraaviin kokeiluihin! Jea.

Kohti selkää

Hyviä viimesiä arkipäiviä! :)

SQUAT

Oi, kyykky, squat, oi. Kaiken hyvän perusta ja todellista liikkeiden kermaa. Kyykky tekee meistä kauniita ja voimakkaita. Ilman kyykkyä maailma vilisis onnettomia lättäperseitä vailla päämäärää.

Lienee siis selvää, että taistelussa kyykyssä vastaan mä hävisin. Vaikka olin vähentäny painoja ja kyykkäilin ihan uuteen tyyliin, ei tekniikka ollu silti tarpeeks hyvä. Niinpä eilen, kun ajattelin jotain vallankumouksellisia ajatuksia, päätin nostaa kissan pöydälle ja tehä paremmin. Ou gaad. Tällä kaikella oli kuitenkin hintansa: painolasku ja päänvaivaa. Unohtakaa siis kaikki kyykkyjubailut, mitä oon aikasemmin sanonu. Nykyään mulla ei oo koreita painoja, vaan toivottavasti ainakin hitusen parempi tekniikka.

Tämmönen takinkääntö vaati kyllä nöyryyttä. Olin aina ajatellu olevani vahvoilla kyykyssä, ja kyykky oli normaalisti treenin kakunpala, se, mikä sujuu. Sitten kun boksi lähti ja jouduin tuuliajolle, mitätääon-fiilis hallitsi liikettä aiika pitkään. Ja se painovähennys. Viimeks kun tein boksilla (tammikuussa) tankoon oli ladattu 72,5 kg ja mainiosti rullas, kun taas eilen tein suosiolla 52,5 kilolla, eikä se ollukaan niin helppoo. Eli fak, taitaa seitsenkymppisiin vielä olla matkaa.... MUTTA ainakin teen hyvällä tekniikalla, tai ainakin paremmalla.

Tää teksti taitaa nyt välittää sellasta kuvaa, että oisin ollu ihan kuutamolla viime aikoina. Näin ei kuitenkaan oo. Tekniikka on parantunu jatkuvasti pikku hiljaa, mut eilen otin sen the askeleen kohti parempaa kyykkyelämää. Ja no, näkyviä tuloksia on ainaki tullu :)

Elieli, kohti parempia ja syvempiä kyykkyjä!! Jotain edistyskuvia vois kyllä tänne lätkiä, jotta mun liibalaabat ei jäis pelkäks sanahelinäks. We'll see we'll see.

Hyvää tiistaita! :)

PS. Eilen oli taas sellanen päivä, jolloin mahassa vellova ruoka pääs katselee saliympäristöä. Hyh, saa muuten luvan olla treenin ansiota.

PPS. Se tunne kun teet lantiontyöntöä ja Blurred lines alkaa soida radiosta. Tuntuu muuten tyhmältä. Toivottavasti mun peppu on sentään parempi kun Mileyn.

Jummi jammi

Nonnii, kipeydestä selvittiin ja sairauden aiheuttamista salivaurioista ei muodostunu katastrofia (okei, mavessa kyllä joutu vähentämään painoja mut olkoon). Salielämä ei kuitenkaan tällä hetkellä oo ihan hienoimmassa kukoistuksessaan. Tai no, ei se nyt huonosti mee. Oon vaan tainnu siirtyä vaiheeseen, jossa tulosten eteen pitää oikeesti taistella, eikä saavutuksia satele yhtä ahkeraan tahtiin kuin räntää tänään.

Eli siis, käytännössä mitään ei tapahdu. Saleilen ahkerasti, teen kaiken niin hyvin ku osaan enkä skippaa iltarahkaa. Ennen lähes joka kerralla meni paremmin ku edellisellä, nykyään vaan jumputan samoja toistomääriä. Tiiän, on normaalia, että lihakset turtuu eikä painojen lisääminen oo arkipäivää niinku ennen. Mut silti: ärr murr, tahdon lisää!! :D

Tässä joitakin mun vakkaripainoja, jotka ei muutu ikinä:

Penkki: 32,5 kg
Vinopenkki: 27,5 kg
Kulmasoutu 42,5 kg
Mave: 75 kg (paitsi mavessa tulee tuloksia, pus pus sille)
Ylätalja: Riippuu otteesta, mutta 40/45 kg
Pystäri: 10 kg (hyi häpeä, jummaamisen kuningas)
Facepull: 30 kg
Haba+skullcrusher: 15,5 kg
Kyykky: Ööh joo, tätäpä en tiiä. Nyt oon tehny 62,5 kg, mut joudun todennäkösesti tiputtamaan, jos haluun tekniikan tip top
Prässi: 110 kg (tai no, kelkka painaa LUULTAVASTI 30 kg, joten tää on vähän suurpiirteinen)
Mave suorin jaloin: 47,5 kg

Painojen lisäykset huutaa poissaolollaan, surullista. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, uusia ärsykkeitä ja lisää kärsivällisyyttä. Kyllä tää tästä.

Vielä elämä hymyilee...

Hyh, tulipas negatiivinen postaus. Nyt kaivataan motivaatiota, eikä vaan yhden, vaan lukuisten kuvien muodossa.

 

 

 

Hyvää viikonloppua! :)