Voi Köpis, minkäs teit

Viikonloppu venähtikin jo seuraavaan asti, mutta ihan syystä. Sain nääs Kööpenhaminasta (varmaan smörrebröödien vika) jonkun tulehduksen, jota seuras tietenkin kuume. Kunto romahti yhdessä yössä nuoresta vetreästä veteraanifiilikseen, en saanu kunnolla henkeä enkä voinu kävellä (paitsi köpötellä). Kävin lekurilla, mut se ei keksiny, oliks kyseessä bakteeri vai virus, niin en saanu lääkkeitäkään. Hu-baa.

Asiaahan ei paranna se, että luontoäiti on kääntänyt lempeimmän vaihteensa päälle ja hellii ihmisiä niin, että paatuneinkin lumihirviö sulaa rakkaudesta. Kesähehkutusta tulee joka tuutista, ja samalla mä vetäydyn yhä syvemmälle mun limayskäkuumeluolaan. Tai no, kiitos koeviikon, ramppaan kaikesta huolimatta koulussa tekemässä kokeita.

Tietenkään en oo nyt käyny salilla, ja sen kyllä huomaa (se on vaan pumppia jooko..). Ei muutama saliskippaus maailmaa kaada, mut nyt kun taukoo on ollu jo viikon päivät, alkaa sormet syyhytä :D Mun pää on jo täynnä kauhuskenaarioita siitä, millasta tulee, kun joskus hamassa tulevaisuudessa meen salille. Pakko päästä, nyt heti!!!!

Onneks oon ilmeisesti jo selättäny kuumeen, eli sentään vähän valoa tän synkän tunnelin päässä. Vielä kun sais vähän vetreytettyä kävelykuntoa niiin.... Yh, milloin aika koittaa?

Isketäänpä tähän pari positiivista köpiskuvaa, ettei tää koko postaus henkis kielteisyyttä.

 

Hyviä treenejä treenaamiseen kykeneville! :)