Keskiyön kyykky

Aa niin, blogi, tosiaan. Jos oisin hitusen teinimpi, voisin vedota kiireeseen ja pahoitella postaustaukoa. Mutta koska sellainen sepittely on varsin pitkäveteistä luettavaa, jätän sen tekemättä. Mennäänpä siis suoraan asiaan.

Viimeaikaset salit, tsiisus. Vaikka mun huippuluokan kesätyö marjamyyjänä ei sinänsä paljoa vaadi (5-6 tuntia ihmisille hymyilyä ja asiakkaiden odottelua), vaikuttaa se vahvasti saleiluihin. Oli vuoro mikä tahansa, salille on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: liian aikasin aamulla tai liian myöhään illalla. Tämmöset ääripäätreenit hämmentää, väsyttää ja pakottaa pikkutarkkaan aikatauluttamiseen.

Yksin salilla aamulla...

Ja illalla

Eilen kävin ekan kerran truu iltasalilla. Tajusin vasta 22.30, että kello tikittää ja päivän saleilut on tekemättä. Rynnin äkkiä salille nauttimaan jalkapäivän antimista. Fiilis oli jännä, koska koko rakennuksessa ei ollu ketään muuta ja käytävät ja sali oli pimeenä... Treenin puolesta toi ajankohta ei kyllä ollu sitä kermaa, jotenkin ajatukset vaan harhaili kotona oottavaan pehmeään sänkyyn. Lisäks salin sulkemisajankohta (klo 00.00) lähesty uhkaavasti. No, oli miten oli, treeni tuli tehtyä, vaikkakin vähän väsyneempänä mitä normaalisti (ja salilta poistuin muuten tasan 00.00, ooh vau).

Huolimatta yksinäisistä aamu-usvan tai iltahämärän sävyttämistä saleista viime aikoina on ollu yllättävän paljon menestystä painorintamalla. Kyykyssä teen tällä hetkellä 55 kg, penkissä sain 32,5 kilolla täydet toistot (tosin se laski taas, dääm) ja maveen pitäis ens kerralla ladota 80 kg. Huh! Muutenki nyt on ollu sellanen vahva olo, if you know what I mean ;)

(Kuva alla ei suurennu, mut siihen liittyy tarina. Aamulla en löytäny pitkiä housuja, joita yleensä käytän mavepäivänä, joten päätin kapinoida ja laittaa shortsit. Noh, mustelmiahan siitä seuraa. Karmivinta oli kuitenkin se, että mä NÄIN kun se mustelma ilmesty. Onks se ees mahollista? Hyi.)

 

Mulla oli muutakin asiaa, mut ehkä jätän sen ens kertaan. Huomenna 5.30 herätys (työt) ja kaverin johdatusta salimaailmaan, jeah.

Loppukevennyksenä (suurentumiseen suostumaton) kuva maailman katu-uskottavimmasta työpaikasta:

Hyvää juhannusta! :)

NIKE FREE RUN

Vihdoinkin elämää rakastavan väriset trendipopot saapuivat piskuiseen lähipostiini. Rakastuin heti, vaikka olosuhteet olivat melkoisen arveluttavat: paketin mukaan kengät lähetti pelkkä China. Joka tapauksessa korallinpunaiset kenkulit (äidin oranssit pääsi mukaan mun pro-kuvailuihin) ovat juuri sitä, mitä haluan: rakkautta.

Ja niin, näähän piti hankkia jo puolikkaan treenivuoden jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ni.

Hyvää kesän alkua! :)

PS. Okei, noi tuli jo pari viikkoa sitten. Kaikki tyytyköön myöhäseen hehkutuspostaukseen.

Epätoivo iskee

Pari päivää sitten päätin, että oon terve. Vähän epäilevänä hiippailin salille kohtaamaan, mitä tuleman piti. Iskuja vyön alle oltiin jo odotettu, mutta se mitä tuli, yllätti kuitenkin täysin.

Olo oli kuin uitetulla colliella tai Hiroshimalla pommin jälkeen. Koska en ollu vielä iiihan täydessä terässä, halusin tehä kaiken pienemmillä painoilla. Ongelma vaan, että en jaksanu niilläkään. Kyykyssä lähti 5 kg, samoin suorin jaloin mavessa ja jalkaprässissä tein suosiolla 20 kg kevyemmällä (okei sen kyllä jaksoin..). Muutenkin kaikki oli yhtä puuskutusta, sisäistä parkua ja tukaluutta. Ja tietenkin järkyttävää kuumuutta.

Tän koettelemuksen jälkeen oon taukoamatta spekuloinu syitä tähän epämenestykseen:

a) järkyttävä tauko, eiköhän siinä ajassa ehi vahinkoja tapahtua
b) kipeenä söin huonosti, enkä vaan huonosti, vaan myös järisyttävän vähän
c) kuumuus, se vaan vie mehut
d) jospa en ollukaan ihan täysillä terve vielä..
e) muuta, mitä?

No joka tapauksessa asia on pihvi, näytän samalta miltä näytin kuukausia sitten. Oih voih, elämä on rankkaa. Huomenna ois sitten ylävartalon vuoro, tsekataan sen alueen tuhot.

Selkälihakset atm

No, elämä jatkuu, toivottavasti kohta salielämäkin. Siihen asti vietän nostalgisia hetkiä siimavarressani.

Hyviä viimeisiä uurastuspäiviä! :)

Voi Köpis, minkäs teit

Viikonloppu venähtikin jo seuraavaan asti, mutta ihan syystä. Sain nääs Kööpenhaminasta (varmaan smörrebröödien vika) jonkun tulehduksen, jota seuras tietenkin kuume. Kunto romahti yhdessä yössä nuoresta vetreästä veteraanifiilikseen, en saanu kunnolla henkeä enkä voinu kävellä (paitsi köpötellä). Kävin lekurilla, mut se ei keksiny, oliks kyseessä bakteeri vai virus, niin en saanu lääkkeitäkään. Hu-baa.

Asiaahan ei paranna se, että luontoäiti on kääntänyt lempeimmän vaihteensa päälle ja hellii ihmisiä niin, että paatuneinkin lumihirviö sulaa rakkaudesta. Kesähehkutusta tulee joka tuutista, ja samalla mä vetäydyn yhä syvemmälle mun limayskäkuumeluolaan. Tai no, kiitos koeviikon, ramppaan kaikesta huolimatta koulussa tekemässä kokeita.

Tietenkään en oo nyt käyny salilla, ja sen kyllä huomaa (se on vaan pumppia jooko..). Ei muutama saliskippaus maailmaa kaada, mut nyt kun taukoo on ollu jo viikon päivät, alkaa sormet syyhytä :D Mun pää on jo täynnä kauhuskenaarioita siitä, millasta tulee, kun joskus hamassa tulevaisuudessa meen salille. Pakko päästä, nyt heti!!!!

Onneks oon ilmeisesti jo selättäny kuumeen, eli sentään vähän valoa tän synkän tunnelin päässä. Vielä kun sais vähän vetreytettyä kävelykuntoa niiin.... Yh, milloin aika koittaa?

Isketäänpä tähän pari positiivista köpiskuvaa, ettei tää koko postaus henkis kielteisyyttä.

 

Hyviä treenejä treenaamiseen kykeneville! :)

Denmark

Nyt jätän salin ja suomielämän hetkeks ja suuntaan kulkuni kohti voileipien ja legojen luvattua maata, tarkemmin sanottuna Kööpenhaminaa.


Pitäkääs kiva viikonloppu ja hyviä treenejä! :)

NEUF

Tadaa! Kerrankin kunnollisia kuvia! Jos siis ei lasketa sitä, että näytän jälkimmäisessä otoksessa nenänkaivajalta. Ja jos ei lasketa farkkuja. Eikä mun vinoutta. Mut kaikin puolin muuten pystyn melko ylpeenä esittelemään näitä räpsyjä. Ettäs tiedätte.

Nyt aika kellahtaa sohvalle, tän päivän rankka jalkapäivä vei mehut.

Adios! :)

Mun koti ei oo täällä

Mä oven avaan en henkeä saa. Tai no, sinnehän ei oo ovia, vaan heilautuksella aukeavat portit. Paitsi ei tietenkään mulle, en kuulu nääs valiojoukkoon eli jäseniin. Mut anyway, eilen astelin huuli pyöreenä Elixiaan testaamaan sikäläistä salia. Hesus, mites mä nyt oikeen sinne eksyin?

Jo siinä vaiheessa, kun kävelen salin yli vievällä sillalla ja nään tuhansia ja tuhansia trenditreenaajia, tunnen olevani siinä maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri -sadussa (muistaako kukaan?:D). Niken Free Runit ei selvästikään oo siellä luksusta vaan elinehto. Kuntopyörien ja juoksumattojen rivistöt on ihan kun armeijassa: valtavia ja tietenkin tip top. Voi ei, onneks laitoin ees parempaa päälle (=toppi, joka on oikeesti tarkotettu treenaamiseen. Ja värien pitää sopia yhteen, kuinkas muuten).

Kaikenikäisiä meikkaavia, juttelevia ja elämästä intoilevia naisia vilisevästä pukukopista, jossa muuten on suoristimetkin valmiina, siirryn truu asiaan eli saliin. Suurin osa salin pinta-alasta on käytetty juoksumattoarmeijaan ja erilaisiin laitteisiin, vapaat painot on sysätty vähän erilleen. Siellä, salin oikeella puolella, treenaa lähinnä isoja raavaita miehiä. Saankin siis yhden, kahden ja kolmannenkin oudoksuvan katseen, kun suuntaan käyntini tälle mustalle alueelle.

Mun kauhuskenaariot siitä, etten vois treenata kunnolla koska kaikki tehään laitteilla, ei onneks toteudu. MUTTA, kiskot. Lähes kaikki vapaiden painojen käyttäjät tekee nekin kaiken kiskoja pitkin, huh. Kaikki liukuu, sujuu, nousee ja laskee äänettömästi. Siis, kas kummaa, oon tuhatpäisen salin ainoa ihminen, josta oikeesti lähtee mitään ääntä.

Joko oon "saat selviä tuloksia" -mainosten uhri tai sitten tuol oli joku koira haudattuna, koska kaikki meni Elixiassa paremmin. Penkissä sain kaikki toistot, samoin kun mavessa, vaikka tein ekaa kertaa niillä painoilla. Voikin olla, että siellä käytetäänkin 18 kg (??) tankoja, mikä kyllä selittäis tän mysteerin :D ärr

Nojoo, oli miten oli, selvisin kuitenkin moitteetta tästä järisyttävästä koitoksesta. Reissu Elixiaan oli avartava, avartava todellakin. Mut juu, se oli hyvää vaihtelua, eikä treenissä kyllä ollu varaa valittaa! Nyt sitten vaan ootan, millon sieltä soitetaan ja tuputetaan mulle jäsenkorttia, juhuu.

Räpsin eilen joitakin edistyskuvia, mut haluun kirjottaa niistä liirumlaarumia, joten ne tarvinnee oman postauksen.

Nyt velvollisuudet kutsuu, hyvää alkuviikkoa! :)



Elixian jäsenen vaatekaappi

PS. Kokeilin kans ekaa kertaa elämässäni juoksumattoa. Se oli ahistavaa! Juoksen mielummin metsässä, piste.

Awesome

Voisin mennä naimisiin eilisen treenin kanssa, niin hyvä se oli! Jo pelkästään sen ajatteleminen tuo hymyn huulille ja nykäisee motivaation roimasti ylemmälle tasolle. Huh! Nyt kuitenkin on lepopäivä- lihas kasvakoon siis.

Syitä tähän onnellisuustäyttymykseen on monia. Ensinnäkin, varmistaja. Ennen niin rutiininomainen varmistaja on yhä lisääntyvien yksinäisten treenien myötä muuttanut luksusluokkaan. Tän takia varmistaja on kova sana ja siitä ilahtuneena penkki sujuikin eilen mitä mainioimmin, pääsin kunnolla pinnistelemään ja ponnistelemaan ja kas, toistoja tuli enemmän kun ikinä. Kelpaa!

Toinen syy naamaani koristavaan virneeseen: vaihtelu, tarkemmin sanottuna pudotussarjat ylätaljassa. Kaikenlaiset muutokset rutiineihin onkin tismalleen sitä, mitä mun jämähtäny treeni kaipaa. Kauan oon suunnitellu, mitään en tehny. Ennen huomista. Avuliaan painojelppari+kannustajan voimalla sainkin puristettua voimat ihan finaaliin saakka (tai jopa yli). Ja nyt, no, kyllä tuntuu selässä! :D

Tähän kun vielä lisää haban pakkotoiston, on paketti valmis. Ylävartalo tuntuu jyrätyltä mutta ah niin hyvältä. Paras treeni pitkään aikaan, ei voi muuta sanoa. Nyt vaan sitten into piukeena seuraaviin kokeiluihin! Jea.

Kohti selkää

Hyviä viimesiä arkipäiviä! :)

SQUAT

Oi, kyykky, squat, oi. Kaiken hyvän perusta ja todellista liikkeiden kermaa. Kyykky tekee meistä kauniita ja voimakkaita. Ilman kyykkyä maailma vilisis onnettomia lättäperseitä vailla päämäärää.

Lienee siis selvää, että taistelussa kyykyssä vastaan mä hävisin. Vaikka olin vähentäny painoja ja kyykkäilin ihan uuteen tyyliin, ei tekniikka ollu silti tarpeeks hyvä. Niinpä eilen, kun ajattelin jotain vallankumouksellisia ajatuksia, päätin nostaa kissan pöydälle ja tehä paremmin. Ou gaad. Tällä kaikella oli kuitenkin hintansa: painolasku ja päänvaivaa. Unohtakaa siis kaikki kyykkyjubailut, mitä oon aikasemmin sanonu. Nykyään mulla ei oo koreita painoja, vaan toivottavasti ainakin hitusen parempi tekniikka.

Tämmönen takinkääntö vaati kyllä nöyryyttä. Olin aina ajatellu olevani vahvoilla kyykyssä, ja kyykky oli normaalisti treenin kakunpala, se, mikä sujuu. Sitten kun boksi lähti ja jouduin tuuliajolle, mitätääon-fiilis hallitsi liikettä aiika pitkään. Ja se painovähennys. Viimeks kun tein boksilla (tammikuussa) tankoon oli ladattu 72,5 kg ja mainiosti rullas, kun taas eilen tein suosiolla 52,5 kilolla, eikä se ollukaan niin helppoo. Eli fak, taitaa seitsenkymppisiin vielä olla matkaa.... MUTTA ainakin teen hyvällä tekniikalla, tai ainakin paremmalla.

Tää teksti taitaa nyt välittää sellasta kuvaa, että oisin ollu ihan kuutamolla viime aikoina. Näin ei kuitenkaan oo. Tekniikka on parantunu jatkuvasti pikku hiljaa, mut eilen otin sen the askeleen kohti parempaa kyykkyelämää. Ja no, näkyviä tuloksia on ainaki tullu :)

Elieli, kohti parempia ja syvempiä kyykkyjä!! Jotain edistyskuvia vois kyllä tänne lätkiä, jotta mun liibalaabat ei jäis pelkäks sanahelinäks. We'll see we'll see.

Hyvää tiistaita! :)

PS. Eilen oli taas sellanen päivä, jolloin mahassa vellova ruoka pääs katselee saliympäristöä. Hyh, saa muuten luvan olla treenin ansiota.

PPS. Se tunne kun teet lantiontyöntöä ja Blurred lines alkaa soida radiosta. Tuntuu muuten tyhmältä. Toivottavasti mun peppu on sentään parempi kun Mileyn.

Jummi jammi

Nonnii, kipeydestä selvittiin ja sairauden aiheuttamista salivaurioista ei muodostunu katastrofia (okei, mavessa kyllä joutu vähentämään painoja mut olkoon). Salielämä ei kuitenkaan tällä hetkellä oo ihan hienoimmassa kukoistuksessaan. Tai no, ei se nyt huonosti mee. Oon vaan tainnu siirtyä vaiheeseen, jossa tulosten eteen pitää oikeesti taistella, eikä saavutuksia satele yhtä ahkeraan tahtiin kuin räntää tänään.

Eli siis, käytännössä mitään ei tapahdu. Saleilen ahkerasti, teen kaiken niin hyvin ku osaan enkä skippaa iltarahkaa. Ennen lähes joka kerralla meni paremmin ku edellisellä, nykyään vaan jumputan samoja toistomääriä. Tiiän, on normaalia, että lihakset turtuu eikä painojen lisääminen oo arkipäivää niinku ennen. Mut silti: ärr murr, tahdon lisää!! :D

Tässä joitakin mun vakkaripainoja, jotka ei muutu ikinä:

Penkki: 32,5 kg
Vinopenkki: 27,5 kg
Kulmasoutu 42,5 kg
Mave: 75 kg (paitsi mavessa tulee tuloksia, pus pus sille)
Ylätalja: Riippuu otteesta, mutta 40/45 kg
Pystäri: 10 kg (hyi häpeä, jummaamisen kuningas)
Facepull: 30 kg
Haba+skullcrusher: 15,5 kg
Kyykky: Ööh joo, tätäpä en tiiä. Nyt oon tehny 62,5 kg, mut joudun todennäkösesti tiputtamaan, jos haluun tekniikan tip top
Prässi: 110 kg (tai no, kelkka painaa LUULTAVASTI 30 kg, joten tää on vähän suurpiirteinen)
Mave suorin jaloin: 47,5 kg

Painojen lisäykset huutaa poissaolollaan, surullista. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, uusia ärsykkeitä ja lisää kärsivällisyyttä. Kyllä tää tästä.

Vielä elämä hymyilee...

Hyh, tulipas negatiivinen postaus. Nyt kaivataan motivaatiota, eikä vaan yhden, vaan lukuisten kuvien muodossa.

 

 

 

Hyvää viikonloppua! :)

 

Sjuk

Nonniin, tässä sitä taas ollaan. Kipeenä sohvalla. Pää on tukossa ja olo on varsin jumputi jumputi jumputi (enkä tarkota nyt juhlafiilistä).


Huoh, huoh, huoh.

Tää näkymä alkaa vähitellen tympiä

Lihakset taas karisee kohisten. Hyvästi penkki ja mave.

Nyt aktivoidun ja nousen jopa pystyasentoon,

hyvästi.

8?

Joku asia on nyt toden teolla jääny rannalle ruikuttamaan. Nimittäin kuukausittaiset edistyskuvat. Jotenkin niiden räpsiminen tuntuu usein ylivoimaisen vaikeelta: salin jälkeen oon useimmiten niin nälkänen, että vedän itteni täyteen ruokaa, jonka jälkeen pullistelukuvat ei luonnollisesti passaa. Tai sitten kuvista ei vaan ei tuu hyviä (tai siis no, nettikelposia). Tai sitten en vaan voi, ehdi tai jaksa. Hyi, mitä selityksiä, lopeta heti.

Joka tapauksessa viime aikoina jyllännyt lämpöjytky on onnistunut valamaan ihmisiin reippautta, onnellisuutta ja muutenkin tekemisen meininkiä. Tää touhuasenne tarttu myös muhun, joten päätin tarttua härkää sarvista ja napsasta kuvan kuukaudelta nro 8. Saanen siis esitellä: blogin ensimmäinen ulkoilmapullistelukuva!

Puolustan mun kenkävalintaa: olin metsässä.

Tästä au isä otetusta kuvasta voi bongata jutun jos toisenkin, kuten vaikka:

1) shortsit, aijaijai :)
2) ne 12345 sammakkoa, jotka uiskenteli tossa järvessä
3) salihuomion: lihakset näkyy, vaikken oo kauheen pumpissa ees. Yleensä otan edistyskuvat suoraan salin jälkeen, mut tässä esim. edellisestä jalkatreenistä on kulunu päiviä. Oijoi, edistystä siis huomattavissa!!!

Mulla ois kans vaik mitä liirumlaarumia, mut jätän seuraavaan kertaan.

Noniin, hyvää lepopäivää! :)

SIIMA

Nyt on Berliini käyty ja koettu, aika siis palata arkielämään eli saliin. Matka sykkivään suurkaupunkiin oli mahtava, mut yks miinus (jonka arvaatte varmasti) kuitenkin löyty: lihaskato. Mun aikasempi raavas (heh joopajoo) olemus on väistyny siimasuuden tieltä. Ou gaad.

Tällänen fiilis

Noh, ei auta itku markkinoilla. Heti huomenna meen sitte salille toteemaan vahinkojen laadun. Toivottavasti Kenian verosia heikentymisiä ei kuitenkaan tulis (maven 10 kg pudotus never forget).

Hetkonen, mulla ei tainnukaan olla kauheesti mitään asiaa. Halusin vaan tiedottaa että yhtenä kappaleena ollaan, tosin ehkä vähän pienempänä sellasena. Vielä loppuun keikistelukuva Potsdamista, olkaa hyvä.

Hyvää sunnuntaita! :)

Nyt mennää!

Nyt ois aika lähtee Berliiniin. En nyt jää jaarittelemaan koska velvollisuudet kutsuu muttamutta... Pitäkääs kiva viikko! :)

Rakastuin mä luuseriin

Nyt täytyy kyllä nostaa kissa pöydälle. En oo vielä puhunu aiheesta, joka on tuttu kelle vaan salia ajattelevalle olennolle. Nimittäin luuseriudesta.

 

Luuseri salilla on se, joka ei jaksa siirtää tankoa pisteestä A pisteeseen B. Luuserin tekniikka voi joskus olla vaan niin väärin, että voi olla vaikeeta sanoo, mikä liike on kyseessä. Luuserit tunnistaa yleensä haahuilevasta kävelytyylistä ja hölmistyneestä ilmeestä. Vaatteet luuserilla on usein suhteellisen tip top, mikä vie huomiota kaikesta muusta. Ja ennen kaikkea: luuserilla ei oo lihaksia.

Luuseriuden/sen pelon piikkiin voi pistää kaikki seuraavanlaiset ilmaukset:

"Emmä osaa."
"Ai vapaita painoja? Emmää niitä."
"En mä sovi sinne bodarien keskelle."
"Hahahaah ai mä tekisin jotai tollasta?!"
"Emmä kuitenkaa jaksa mitää."
"Kyl tää juoksumatto riittää."

MUTTA NYT. Saanen muistuttaa, että jokainen on luuseri, kun kokeilee jotain ihan uutta. Jok'ikinen täyteen pumpattu kaappi on joskus ollu vaan se kapee varsi, minkä ympärille kaikki on rakentunu. Ja jos salille ilmestyy joku, jolla ei oo ehkä se ihan treenatuin kroppa, niin ei kukaan varmaan odota siltä mitään huipputuloksia. Ja turha odottaa myöskään mitään huvittuneita reaktioita. Tosiasiassa on vaan hyvä, että alottaa. Ja jatkaa.

 

 

Sitten on niitä, jotka ei tiedä mitä tekis. KYSYKÄÄ! Sehän on vaan imartelevaa, jos joku tulee kysymään neuvoa.

Oonks mä sitten luuseri? Vaikee sanoo. Mä oon aina aatellu et oon, mut tässä viime aikoina oon alkanu miettii että ehkä mun SUURIN luuseriaika ois ohi. Mut eipä se ainakaan kokonaan oo, kyl mä vieläkin hapuilen ja ihmettelen kaikkee :D

Eli siis, olkaa rohkeita, sillä kaikkihan me ollaan luusereita. Saliliikkeissä voi aina oppia lisää ja kehittyä paremmaks, minkä takia luuseritilanteita tulee väistämättä eteen itse kullekin. Ei se niin vakavaa oo.

Nonii, saarna oli tässä. Nyt tää luuseri lähtee salille (kyllä, lauantaina..)!

Hyvää viikonloppua! :)

Nyheter

Kaikki maailman bääbää-jutut on velvottanu mua heräämisestä nukkumaanmenoaikaan saakka, minkä takia blogi on jääny tyystin rannalle ruikuttamaan. Nyt kuitenkin suvaitsen itelleni tauon (joka kestää vielä 23 min...) ja antaudun blogin vietäväks. Ja jotta viime tapahtumien kerronnasta ei tulis kuolemanoloista liibalaabaa, voisin otsikoida tapahtumia Seiskan tyyliin.

Kuumuus iskee - mikä eteen?!

Elna tippui kyykyssä!

Suuri harppaus painoissa!

Elna oli yksin salilla!

! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !

Hyi, olipa huono idea, inhottaa kirjottaa tollasia rumia lauseita. Lopetan siis, takas liibalaabaan. Eli viime aikoina oon edelleen kärsiny kuumuudesta, ollu monia kertoja ihan itekseni salilla, koin ekaa jalkaromahduksen kyykyssä ja mitäs muuta... Niin mave! Vastahan mä kirjotin, miten 70 kilolla alko sujuu, mut NYTPÄ minä poika teen jo 75 kg. Hurraa!

Penkissäkin on iskeny joku voima-aalto, eilenkin sain kaikki toistot paitsi yhen. Ehkä se, kun oon ollu nyt yksin ja nössöilly ja tehny pienemmillä painoilla, autto. Tai sitten oon kehittyny muuten vaan. Hmm hmm, salimysteerejä.

Nyt päässä humisee jo sen verran että tarviin ulkoilmaa. Sääkin on mitä mahtavin, jea!

Hups vino ponnari

Noniin siis, hyvää viikonloppua! :)

Kuuma kuumempi kuumis

HUOM! Alla oleva kirjotus on järkyttävä kukkahattuteksti kuvottavilla yksityiskohdilla höystettynä. Jos ei kiinnosta, älä lue.

Joka tapauksessa, kuumuus! Siinä se, mikä on vaivannu mua parin edellisen jalkapäivän ajan. Joo-o, tiiän mitä sanotte, yhyy takatalvi yhyy ja niin edelleen, mut kyseinen vilposuus ei ulotu salille asti. Ei todellakaan ei.

Faktahan on siis se, että rakkahin aurinkomme on vetänyt päivä päivältä riehakkaampia esityksiä taivaankannella, kiitos maapallon kiertoradan. Tätä sanotaan kevääksi. Joku, ei se ehkä ihan terävin kynä, ei kuitenkaan vissiin tiedä moisesta mitään ja pitää siks ilmastointia edelleen talviasetuksilla, toisin sanoen offilla. Salilla treenaajan on kuitenkin mahdotonta olla huomaamatta siellä jylläävää kasvihuoneilmiötä, joka tekee salista ah niin ihanan suomalaisen saunan. Kiitokset myös arkkitehdille, joka suunnitteli ikkunat iltapäiväaurinkoon päin.

Sitten kun tähän tropiikkiin vielä lisätään jalkapäivä, on miksaus valmis. Kuumuus + jalkapäivä = sammumaton jano -> litroittain vettä -> maha täynnä ja hölskyy ja on epämiellyttävä -> pari sarjaa väliin -> kuumuus -> ahdistaa -> lisää vettä -> huono olo -> lisää sarjoja -> se tunne, kun ei uskalla puhua, koska pelkää suun avaamisen seurauksia.

En tiiä tajuuko kukaan, mihin tähtään. Mut oksettava fiilis. Kirjaimellisesti. Onneks sentään tajusin lähtee lavuaarille ajoissa. Laatan siivoominen lattialta ei nimittäin ollu suunnitelmissa.

Noniin, ei auta itku markkinoilla, tehty mikä tehty. Lopputreenin vedin sitte suosiolla rennommin. Vatsat aattelin jättää (ekaa kertaa ikinä) väliin, mut käytännön syistä tein nekin. Oonko vähän reipas?

Kuumuuden suorastaan näkee...

Huhhu

Noh, taisin jo vuodattaa kaiken vuodatettavan. (Anteeksipyyntö solvauksista arkkitehdille ja ilmastoinninsäätäjälle, tää oli vaan ulinaa.) Hyvää lepopäivää!

Rakas mave

Parahin 70 kg,
en enää pelkää sua. Vaikka puhkuisit ja puhisisit miten paljon, nostan sut silti vaivatta. Onhan sun vähän kookkaampi olemus ihan hieno, mutta silti sun aiheuttama pelkoprosentti jää nollaan. Noniin, et kelpaa enää kellekään.

Rakkain terveisin,
Elna

PS. Mitä shaissea mä just kirjotin? No okei, tiivistettäköön postauksen sisältö yhteen virkkeeseen: 70 kilolla meni läpi ja mave on taas rakkaiden liikkeiden listalla. Jes.

Hyvää sunnuntaista lepopäivää :)

Voimaanantai

Voi maanantai vai voimamaanantai? Tänään kallistuin jälkimmäisen puolelle. Mun mavevammasuuskausi nimittäin vaikuttaa vihdoin olevan ohi: kevyiden painojen uudelleenkorottamisten ansiosta saavutin jälleen 67,5 kilolla täydet! Tää onni ei oo pelkkää numeroautuutta, vaan fiilis oli perinteisen yhyy mavea, kuolenkohan -asenteen sijasta täynnä voimaa! I've got the power tuntsdunts vai mites.. No, perjantaina sitten palataan maan pinnalle kun kohtaan sen 70 kg :D

Muutenki treeni rullaili laulellen eteenpäin. Vinopenkissä tein uusilla painoilla, 27,5 kg, ja sain silti kuitenkin joku kuus toistoo, vaikka yleensä uusilla painoilla menee joku kolme... Kulmasoudussa yritin taas keskittyy tekniikkaan, mut aattelin sen olevan tarpeeks passeli siihen, että nostaisin sen ens kerralla 42,5 kiloon. Muutkin jutut (paitsi pystäri... oi pystäri) meni niin guudisti että jea!

Ehkä mauton kuva maanantaista, mut uskokaa tai älkää, tää ei todellakaan ollu pahimmasta päästä.

Noniin, mut nyt ois mainostuksen aika. Oikeestaan sen, miks tätä postausta alun perin ees aloin kirjottaa, eksyin vaan vähän raiteilta. Eli: laskevat sarjat! Käytännössä siis otat painon (vähän ehkä painavampi kun se millä normaalisti tekis sarjaa), teet sillä niin kauan ettei todellakaan jaksa ees roiskittua yhtään, sitten kevennät vähän ja teet sitten sillä. Mulle saliasioista tietävä henkilö x autto mua tekee tän reidenojennuksella ja huhhu. Normaalisti kevyt liike muuttu hetkessä piinapinnistelyks.. Painopudotuksia tais olla joku 2-3 (vaiko sittenkin 4, siitä tilanteesta ei oo jääny oikee muistijälkiä.. :D).  Sinä päivänä ei sitte kävelty enää, mut seuraavalla kerralla huomasin että sain heti laitettua enemmän painoo siinä. Eli edistymisen kannalta laskevat sarjat on unelmaa!

Innostuin nyt siinä määrin noista, että aion soveltaa niitä muissakin liikkeissä. Haballa kokeilin jo kerran tehä, mut en tietenkään muistanu ottaa isompia painoja alkuun nii yritys oli suht fiasko. Noh, siitä kerrasta viisastuneena sitten eteenpäin vaan! Miinuksena vaan, että noissa (ainakin monissa) kannattaa olla joku auttamassa painojen kaa, tukemassa viimesten voimien toistoissa ja yksinkertasesti huutamassa lisäätä.

Mut jees, eiköhän mun sekava ilta-avautuminen ollu sit siinä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikki! :)

Ruumispumppausta

Niinpä niin, eilen löysin itteni ilmaisen kokeilukerran houkuttelemana täysin uppo-oudon salin bodypumpista. Lähin sinne jalat edelliseltä päivältä hyytelönä, että buujaa reidet. Mut kuitenkin, olipa kyllä mainio tapa viettää lepopäivää;)

Jos koulun bodypumppeja ei lasketa, tää oli mun ihka eka kerta tollasessa. Osasin kuitenkin odottaa jo jotain: ähkimistä ja puhkimista ja sarjojen tekemistä uudelleen uudelleen uudelleen. Ja no, sitähän se oli. Vaikka alussa ihmetteli painojen pienuutta miten lujaa tahansa, sai lähes aina todeta niiden kovan vastuksen. Tai siis, jos toistoja tulee joku 140 niin tee siinä sitten.. :D

Ja ehkä kaikista oudointa, mä en hokannu liikkeitten järjestyksessä mitään logiikkaa. Esim. alun jalkabiisi tuntu luontevalta, mut sitten ku siihen palattiin rintalihasten, ojentajien, ja ties minkä jälkeen, olin kyllä aika äimän käkenä. No, ehkä en vaa tajuu näitä bodypumpsääntöjä...

Joka tapauksessa: hyvä treeni ja kyllä sen tuntee nyt, jopa siinä määrin että joutu salilla ehkä vähän keventämään, voih.

Tänään ei kyllä aivot oo kirjottamisen kuningaspaikalla, eli lopetan tähän.

Pikaräpsy parin viikon takasesta siimasta

Hyviä viimeisiä arkipäiviä! :)

You're the one that I love and I'm saying goodbye

On koittanut maailmanmullistuksen aika. Boksi on poissa. Tai siis, nyt on korkea aika opetella kyykkäämään ilman boksia. Boksia, joka on opettanut, ollut aina läsnä ja jopa pelastanut tarvittaessa. Boksi, joka aikaisemmin auttoi menemään alas, estääkin nyt sen. Pitää nimittäin mennä vaan yhä enemmän alas.

Alas.

Alas.

Alas.


Nii siis tosiaan, apua. Kaikista tuska-ajatuksista huolimatta päätin alottaa puhtaalta pöydältä ja opetella kyykyn uudestaan. Vaikka boksin puuttuminen ei sinänsä muuta niiiin mullistavasti liikettä, liikerata on kuitenkin laajempi ja voimaa tarvitaan enemmän. Tää ei kuitenkaan oo se juttu mikä huolestuttaa. Boksi toi sellasta selkeyttä ja järkee kyykkäilyyn. Boksi keskelle, jalat tiettyyn välimatkaan siitä ja sitten tiettyyn kohtaan alas ja takasin ylös. Koko touhu oli _symmetristä_ ja siinä oli selkee muoto ja tyyli. Nyt se kaikki on sit poissa.

Viimeks tein jo vapaita jaloja boksittomia kyykkyjä, tosin pikkupainoilla. Fiilis oli... en osaa sanoo. Ensinnäkin, olo oli orpo! Jalat ois voinu olla ihan yhessä tai vaikka metrin päässä toisistaan eikä mikään estäis. Tai oisin voinu seistä vaikka peilissä kiinni. (Okei, boksinkin voi asettaa mihin kohtaan vaan mut.. älkää väittäkö vastaan) Joka tapauksessa liike oli ihan mukiinmenevä (miss my box</3) ja ehkä tää nyt tästä. Ehkä. Vähän tosi outoo silti. Yäk.

Muutenki alavartalopäivän saavuttama lempparitreenin titteli on tainnu siirtyy nyt ylävartalolle. Tai no, tilanne on varmasti eri jo ens viikolla :D mut silti!

Nyt on pää tyhjä, vuodatin jo sydämeni teille. Postauksen viimeistelemiseks isken tähän pari kuvaa kauniista naisista, jotka ei todellakaan käytä boksia.

 Hyvää torstaita!

SIX

 

Nää pari tuskasta otosta näyttäköön, mitä kuus kuukautta on saanu aikaan. Tai no, vuodenpuolikas ja kuus päivää. Oli miten oli, ainakin jotain pieniä lihassuikaleita on mun mielestä saliaikana kertyny, juhuu!

Eipä muuta, hyvää torstaita :)

Pieni juhla ei koskaan tappanut ketään

Yli viikko on vierähtäny eikä postauksia oo näkyny mailla eikä halmeilla. Blogi onkin ollu vähän taka-alalla, kun elämä on pyöriny meikin lisäämisen, hiusten varjelun, mekon suoristamisen ymymym. ympärillä. Joo, puhun wanhoista.

Näinä kahtena toiminnantäyteisenä päivänä oli kyllä niin hubaa että huh! Vaikka katastrofien todennäkösyys lähenteli täyttä sataa, kaikki suju kuitenki hyvin (tai kuin tanssi ehehheh). Tähän villiin hulabaloohonhan kuulu tanssin lisäks rento fiilis, mahtavia ihmisiä, limusiini, gurmeeruokaa ja wanhojen jatkot. Ou jee!

 

 

Kuvat jäi taas piccoloiks mut no can do.

Tää pikapostaus ei nyt liittyny saliin, mut on kuitenki mun mielestä ihan julkasukelponen. Selittäköön vähän, mitä oon viime aikoina puuhannu (salia unohtamatta tietenkin! ;)). Mut juu, tää oli mahtava kokemus ja valtaisa kiitos kaikille siinä osallisena olleille!

Hyvää lomaa, tiistaita ja helmikuun 18. päivää! :)

Yhä ylös yrittää

Tässä tulee anti-salinen postaus. Tänään nimittäin suuntasin poikaystävä matkassa seinäkiipeilemään. Mun odotukset tästä koitoksesta oli aika sitä sun tätä, en todellakaan oo mikään ketterä kilometriraaja joka pinkoo seinää nopeemmin kun maan päällä. Olin kerran aikasemmin kokeillu (ysin leirikoulussa wohoo) seinäkiipeilyä, mut nojoo, aika ei ollu kullannu muistoja. Seinäkiipeilyn saamasta kehuvyörystä johtuen lähin kuitenkin avoimin mielin kohtaamaan mitä tuleman piti.

Välillä iski tollanen fiilis

Pienen alkupaniquen jälkeen aloin kuitenkin nauttia kiipeilystä. Seinällä eteneminen oli huikeeta! Mitä enemmän aikaa oli menny, sitä enemmän uskalsin kurotella kauemmas ja poistua mukavuusalueelta. Nojoo, ei nyt puhuta liian ruususesti. Tuntu, että pyöreillä palikoilla (joista ei vaan saa otetta ei mitenkään) oli jotain henkilökohtasta mua vastaan, puhumattakaan siitä että mikroskooppisten pienistä nappuloista roikkuminen raasti sekä käsiä että sydäntä. Pari kertaa kaduin, miks en syntyny hollantilaisena (ne on pitkiä), kun lähimmät nappulat oli vartalo x 2 pitusen välimatkan päässä. Epäonnistumiset ei kuitenkaan harmittanu, koska alas heittäytyminen oli eri hubaa!

Jossakin vaiheessa huomasin, ettei feilaukset johtunu palikoista tai välimatkoista vaan yksinkertasesti käsivoimista. Loppukiipeilyjen aikana olinkin aika naatti. Eniten tässä hätäkässä väsy sormet, jotka oli myöhemmin niin heikkona että esim. farkkujen pukeminen ei meinannu luonnistua. Sormitreeniä, yeah. Mut juu, hieno elämys oli! Muutti kyllä mun kiipeilykäsityksiä roimasti :D

Tällästä tällä kertaa, hyvää sunnuntai-iltaa te! :)

Käsipäivää

Viime kerralla puolet saliohjelmasta jäi kokonaan selittämättä, joten nyt loppuosan vuoro. Eli jatketaan siitä mihin viimeks jäätiin. Käsipäivä, olkaa hyvä!

Ylävartalotreeni alkaa klassisella penkillä. Koska sarjoja ja toistoja on vähemmän kun ennen, pääsin ikuisuuskolmekympistä aika vikkelästi eroon. MUTTA. Taas penkkiongelmia. Tai siis, aluks 32,5 kilolla suju ihan mukiinmenevästi, mutta aika pian sarjat alko olla sellasia kolmen toiston sarjoja. Että että, teen nyt ainakin ens kerralla vielä 30 kg ja sitten kokeillaan uudestaan...

Sitten siirryn vinopenkkiin. Siinä sain ainakin aluks nopeesti lisättyä kiloja (kun vielä etin niitä passelipainoja), mut nyt oon päätyny 25 kiloon. Ei nyt ehkä ihan hurraata, mut ihan kelpo. Mua vaan hämmästyttää vinopenkissä se, että se tanko tulee niin lähelle päätä. Ainakin ekalla kerralla olo tuntu niin väärältä, kun teki melkeinpenkkiä ihan väärissä mittasuhteissa. Tai no, en osaa selittää.

Tätä seuraa kulmasoutu. Tekniikan osalta siinä on vielä hakemista, tavallaan osaan mut sit en kuitenkaan. Tällä hetkellä keskitynkin nyt sen parantamiseen. Painot kulmasoudussa on ollu aika sitä sun tätä, teinköhän viimeks 40 kilolla...?

Seuraavana vuorossa on maastaveto. Mun suurin huolenaihe tällä hetkellä. Mavehan oli menny ihan priimasti, saavutin jo 70 kg, vaan kuinkas sitten kävikään. En tiiä mikä kävi. Eräänä päivänä olin salilla, ladoin uudenuutukaiset seitsenkymppiset tankoon ja pinnistin. No, tanko ei noussu senttiäkään, tuntu ihan siltä niin kun oisin yrittäny nostaa norsua. Tyynenä myönsin itelleni että okei, onhan se suuri luku ja kokeilin 67,5 kg (joka oli viimeks menny ihan laulaen läpi). Sekin meni oi ei mitenkään ja vähän tyrmistyneenä vähensin taas. 65 kilon sain sentään ylös, mut niin kauheella tekniikalla että selässä tais tapahtua jotakin pientä enkä uskaltanu jatkaa enää. Nyt sit seuraavalla kerralla maveilin vaan 60 kilolla, että selkä säästyis. Ou gaad.

Maven jälkeen ylätaljailen. Jännää tehä sitä taas. Noo, ylätalja vaan menee.

Ylätaljailtuani teen pystäriä. Pystäristä on muodostunu vähän mun häpeä, asia, joka ei edisty, jonka vaan teen robottimaisesti joka kerta. Tai siis, kauankohan mä oon noilla kympeillä tehny? Ehkä siitä asti, kun Timantit on ikuisia ei soinu enää salilla joka kerta. Huhhuh, nyt ku miettii asiaa, nii todellakin huh! Kympit ovat ikuisia.

Pystärin jälkeen ohjelmaan kuuluis viparit, mutta koska haluun yleensä päivän aikana tehä muutakin kun saleilla, jätin ne kokonaan pois.

Seuraavana on facepullin vuoro. Liike on yhtä tyhmä kun nimikin. Narun kiskomista naamalle (usein vielä jos vetoon lataa oikein voimaa niin se menee oikeesti naamalle. Nenä parka. Näitä hetkiä kun toivon ettei kukaan huomannut) aatelismaisessa asennossa. Kuitenkin siitä ryhdikkäästä olemuksesta tulee tosi jalo olo (häh?) nii että, kiva liike! Tällä hetkellä teen 35 kilolla.

Viimesenä teen haban ja ojentajien supersarjaa. Habaa teen siit scott-penkissä ja ojentajia treenaan skullcrusherilla (ranskalainen punnerrus). Supersarjassa teen haban ja ojentajien sarjat peräkkäin ilman taukoa (tai siis haba-ojentaja-haba-ojentaja). Pelkästään tosta super-termistä tulee aina tosi tarmokas olo, ja muutenkin toi vaan on hyvä tapa lopettaa treeni. Oi kyllä.

Hups, sehän venähti. Toivottavasti ees joku jaksaa lukea nää sepustukset.

Hyvää viikonloppua! :)

PS. Heureka! Tänään hokasin (ihan ite) suorin jaloin maven tekniikan. Tajusin, että liike tuntuu kunnolla takareisissä, kun se suuntautuu enemmän eteenpäin eikä alas. Teki mieli alkaa laulella ja heittää kärrynpyöriä tän väläyksen johdosta, mut en kehdannu. Aika nössöö.