Alas.
Alas.
Alas.
Nii siis tosiaan, apua. Kaikista tuska-ajatuksista huolimatta päätin alottaa puhtaalta pöydältä ja opetella kyykyn uudestaan. Vaikka boksin puuttuminen ei sinänsä muuta niiiin mullistavasti liikettä, liikerata on kuitenkin laajempi ja voimaa tarvitaan enemmän. Tää ei kuitenkaan oo se juttu mikä huolestuttaa. Boksi toi sellasta selkeyttä ja järkee kyykkäilyyn. Boksi keskelle, jalat tiettyyn välimatkaan siitä ja sitten tiettyyn kohtaan alas ja takasin ylös. Koko touhu oli _symmetristä_ ja siinä oli selkee muoto ja tyyli. Nyt se kaikki on sit poissa.
Viimeks tein jo vapaita jaloja boksittomia kyykkyjä, tosin pikkupainoilla. Fiilis oli... en osaa sanoo. Ensinnäkin, olo oli orpo! Jalat ois voinu olla ihan yhessä tai vaikka metrin päässä toisistaan eikä mikään estäis. Tai oisin voinu seistä vaikka peilissä kiinni. (Okei, boksinkin voi asettaa mihin kohtaan vaan mut.. älkää väittäkö vastaan) Joka tapauksessa liike oli ihan mukiinmenevä (miss my box</3) ja ehkä tää nyt tästä. Ehkä. Vähän tosi outoo silti. Yäk.
Muutenki alavartalopäivän saavuttama lempparitreenin titteli on tainnu siirtyy nyt ylävartalolle. Tai no, tilanne on varmasti eri jo ens viikolla :D mut silti!
Nyt on pää tyhjä, vuodatin jo sydämeni teille. Postauksen viimeistelemiseks isken tähän pari kuvaa kauniista naisista, jotka ei todellakaan käytä boksia.
Hyvää torstaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti