You're the one that I love and I'm saying goodbye

On koittanut maailmanmullistuksen aika. Boksi on poissa. Tai siis, nyt on korkea aika opetella kyykkäämään ilman boksia. Boksia, joka on opettanut, ollut aina läsnä ja jopa pelastanut tarvittaessa. Boksi, joka aikaisemmin auttoi menemään alas, estääkin nyt sen. Pitää nimittäin mennä vaan yhä enemmän alas.

Alas.

Alas.

Alas.


Nii siis tosiaan, apua. Kaikista tuska-ajatuksista huolimatta päätin alottaa puhtaalta pöydältä ja opetella kyykyn uudestaan. Vaikka boksin puuttuminen ei sinänsä muuta niiiin mullistavasti liikettä, liikerata on kuitenkin laajempi ja voimaa tarvitaan enemmän. Tää ei kuitenkaan oo se juttu mikä huolestuttaa. Boksi toi sellasta selkeyttä ja järkee kyykkäilyyn. Boksi keskelle, jalat tiettyyn välimatkaan siitä ja sitten tiettyyn kohtaan alas ja takasin ylös. Koko touhu oli _symmetristä_ ja siinä oli selkee muoto ja tyyli. Nyt se kaikki on sit poissa.

Viimeks tein jo vapaita jaloja boksittomia kyykkyjä, tosin pikkupainoilla. Fiilis oli... en osaa sanoo. Ensinnäkin, olo oli orpo! Jalat ois voinu olla ihan yhessä tai vaikka metrin päässä toisistaan eikä mikään estäis. Tai oisin voinu seistä vaikka peilissä kiinni. (Okei, boksinkin voi asettaa mihin kohtaan vaan mut.. älkää väittäkö vastaan) Joka tapauksessa liike oli ihan mukiinmenevä (miss my box</3) ja ehkä tää nyt tästä. Ehkä. Vähän tosi outoo silti. Yäk.

Muutenki alavartalopäivän saavuttama lempparitreenin titteli on tainnu siirtyy nyt ylävartalolle. Tai no, tilanne on varmasti eri jo ens viikolla :D mut silti!

Nyt on pää tyhjä, vuodatin jo sydämeni teille. Postauksen viimeistelemiseks isken tähän pari kuvaa kauniista naisista, jotka ei todellakaan käytä boksia.

 Hyvää torstaita!

SIX

 

Nää pari tuskasta otosta näyttäköön, mitä kuus kuukautta on saanu aikaan. Tai no, vuodenpuolikas ja kuus päivää. Oli miten oli, ainakin jotain pieniä lihassuikaleita on mun mielestä saliaikana kertyny, juhuu!

Eipä muuta, hyvää torstaita :)

Pieni juhla ei koskaan tappanut ketään

Yli viikko on vierähtäny eikä postauksia oo näkyny mailla eikä halmeilla. Blogi onkin ollu vähän taka-alalla, kun elämä on pyöriny meikin lisäämisen, hiusten varjelun, mekon suoristamisen ymymym. ympärillä. Joo, puhun wanhoista.

Näinä kahtena toiminnantäyteisenä päivänä oli kyllä niin hubaa että huh! Vaikka katastrofien todennäkösyys lähenteli täyttä sataa, kaikki suju kuitenki hyvin (tai kuin tanssi ehehheh). Tähän villiin hulabaloohonhan kuulu tanssin lisäks rento fiilis, mahtavia ihmisiä, limusiini, gurmeeruokaa ja wanhojen jatkot. Ou jee!

 

 

Kuvat jäi taas piccoloiks mut no can do.

Tää pikapostaus ei nyt liittyny saliin, mut on kuitenki mun mielestä ihan julkasukelponen. Selittäköön vähän, mitä oon viime aikoina puuhannu (salia unohtamatta tietenkin! ;)). Mut juu, tää oli mahtava kokemus ja valtaisa kiitos kaikille siinä osallisena olleille!

Hyvää lomaa, tiistaita ja helmikuun 18. päivää! :)

Yhä ylös yrittää

Tässä tulee anti-salinen postaus. Tänään nimittäin suuntasin poikaystävä matkassa seinäkiipeilemään. Mun odotukset tästä koitoksesta oli aika sitä sun tätä, en todellakaan oo mikään ketterä kilometriraaja joka pinkoo seinää nopeemmin kun maan päällä. Olin kerran aikasemmin kokeillu (ysin leirikoulussa wohoo) seinäkiipeilyä, mut nojoo, aika ei ollu kullannu muistoja. Seinäkiipeilyn saamasta kehuvyörystä johtuen lähin kuitenkin avoimin mielin kohtaamaan mitä tuleman piti.

Välillä iski tollanen fiilis

Pienen alkupaniquen jälkeen aloin kuitenkin nauttia kiipeilystä. Seinällä eteneminen oli huikeeta! Mitä enemmän aikaa oli menny, sitä enemmän uskalsin kurotella kauemmas ja poistua mukavuusalueelta. Nojoo, ei nyt puhuta liian ruususesti. Tuntu, että pyöreillä palikoilla (joista ei vaan saa otetta ei mitenkään) oli jotain henkilökohtasta mua vastaan, puhumattakaan siitä että mikroskooppisten pienistä nappuloista roikkuminen raasti sekä käsiä että sydäntä. Pari kertaa kaduin, miks en syntyny hollantilaisena (ne on pitkiä), kun lähimmät nappulat oli vartalo x 2 pitusen välimatkan päässä. Epäonnistumiset ei kuitenkaan harmittanu, koska alas heittäytyminen oli eri hubaa!

Jossakin vaiheessa huomasin, ettei feilaukset johtunu palikoista tai välimatkoista vaan yksinkertasesti käsivoimista. Loppukiipeilyjen aikana olinkin aika naatti. Eniten tässä hätäkässä väsy sormet, jotka oli myöhemmin niin heikkona että esim. farkkujen pukeminen ei meinannu luonnistua. Sormitreeniä, yeah. Mut juu, hieno elämys oli! Muutti kyllä mun kiipeilykäsityksiä roimasti :D

Tällästä tällä kertaa, hyvää sunnuntai-iltaa te! :)

Käsipäivää

Viime kerralla puolet saliohjelmasta jäi kokonaan selittämättä, joten nyt loppuosan vuoro. Eli jatketaan siitä mihin viimeks jäätiin. Käsipäivä, olkaa hyvä!

Ylävartalotreeni alkaa klassisella penkillä. Koska sarjoja ja toistoja on vähemmän kun ennen, pääsin ikuisuuskolmekympistä aika vikkelästi eroon. MUTTA. Taas penkkiongelmia. Tai siis, aluks 32,5 kilolla suju ihan mukiinmenevästi, mutta aika pian sarjat alko olla sellasia kolmen toiston sarjoja. Että että, teen nyt ainakin ens kerralla vielä 30 kg ja sitten kokeillaan uudestaan...

Sitten siirryn vinopenkkiin. Siinä sain ainakin aluks nopeesti lisättyä kiloja (kun vielä etin niitä passelipainoja), mut nyt oon päätyny 25 kiloon. Ei nyt ehkä ihan hurraata, mut ihan kelpo. Mua vaan hämmästyttää vinopenkissä se, että se tanko tulee niin lähelle päätä. Ainakin ekalla kerralla olo tuntu niin väärältä, kun teki melkeinpenkkiä ihan väärissä mittasuhteissa. Tai no, en osaa selittää.

Tätä seuraa kulmasoutu. Tekniikan osalta siinä on vielä hakemista, tavallaan osaan mut sit en kuitenkaan. Tällä hetkellä keskitynkin nyt sen parantamiseen. Painot kulmasoudussa on ollu aika sitä sun tätä, teinköhän viimeks 40 kilolla...?

Seuraavana vuorossa on maastaveto. Mun suurin huolenaihe tällä hetkellä. Mavehan oli menny ihan priimasti, saavutin jo 70 kg, vaan kuinkas sitten kävikään. En tiiä mikä kävi. Eräänä päivänä olin salilla, ladoin uudenuutukaiset seitsenkymppiset tankoon ja pinnistin. No, tanko ei noussu senttiäkään, tuntu ihan siltä niin kun oisin yrittäny nostaa norsua. Tyynenä myönsin itelleni että okei, onhan se suuri luku ja kokeilin 67,5 kg (joka oli viimeks menny ihan laulaen läpi). Sekin meni oi ei mitenkään ja vähän tyrmistyneenä vähensin taas. 65 kilon sain sentään ylös, mut niin kauheella tekniikalla että selässä tais tapahtua jotakin pientä enkä uskaltanu jatkaa enää. Nyt sit seuraavalla kerralla maveilin vaan 60 kilolla, että selkä säästyis. Ou gaad.

Maven jälkeen ylätaljailen. Jännää tehä sitä taas. Noo, ylätalja vaan menee.

Ylätaljailtuani teen pystäriä. Pystäristä on muodostunu vähän mun häpeä, asia, joka ei edisty, jonka vaan teen robottimaisesti joka kerta. Tai siis, kauankohan mä oon noilla kympeillä tehny? Ehkä siitä asti, kun Timantit on ikuisia ei soinu enää salilla joka kerta. Huhhuh, nyt ku miettii asiaa, nii todellakin huh! Kympit ovat ikuisia.

Pystärin jälkeen ohjelmaan kuuluis viparit, mutta koska haluun yleensä päivän aikana tehä muutakin kun saleilla, jätin ne kokonaan pois.

Seuraavana on facepullin vuoro. Liike on yhtä tyhmä kun nimikin. Narun kiskomista naamalle (usein vielä jos vetoon lataa oikein voimaa niin se menee oikeesti naamalle. Nenä parka. Näitä hetkiä kun toivon ettei kukaan huomannut) aatelismaisessa asennossa. Kuitenkin siitä ryhdikkäästä olemuksesta tulee tosi jalo olo (häh?) nii että, kiva liike! Tällä hetkellä teen 35 kilolla.

Viimesenä teen haban ja ojentajien supersarjaa. Habaa teen siit scott-penkissä ja ojentajia treenaan skullcrusherilla (ranskalainen punnerrus). Supersarjassa teen haban ja ojentajien sarjat peräkkäin ilman taukoa (tai siis haba-ojentaja-haba-ojentaja). Pelkästään tosta super-termistä tulee aina tosi tarmokas olo, ja muutenkin toi vaan on hyvä tapa lopettaa treeni. Oi kyllä.

Hups, sehän venähti. Toivottavasti ees joku jaksaa lukea nää sepustukset.

Hyvää viikonloppua! :)

PS. Heureka! Tänään hokasin (ihan ite) suorin jaloin maven tekniikan. Tajusin, että liike tuntuu kunnolla takareisissä, kun se suuntautuu enemmän eteenpäin eikä alas. Teki mieli alkaa laulella ja heittää kärrynpyöriä tän väläyksen johdosta, mut en kehdannu. Aika nössöö.

Jalkajalka

Aah vapaus. Koeviikko on viittä vaille valmis ja minuuttiaikataulut historiaa. Viikonlopun ajan oon vaan ottanu lungisti (yäk mikä sanonta) ja tyhjentäny aivoja sen valtavasta tietotaakasta. Nyt pään hieman selkeydyttyä otin itteeni niskasta kiinni ja tervehdin blogiani vanhana kuomana. Hehei!

Salilla oon ravannu ahkerasti niin kun pitääkin. Uus ohjelma on jo vähän rutinoitunu, ainakaa ei koko ajan tarvii tarkistaa että mitäs sitten. Sen verran kuitenkin amatöörelöin että tuppaan unohtamaan millä painoilla tehtiin mitäkin... Juu-u.

Mutta koska tajusin että te lukijat ootte varsin ulalla siitä miten nää liikkeet mulla menee jne., kokoan nyt nätin jalkapäivän selityksen:


Jalkatreenin alottaa kyykky. Siinä mä oon edenny viime aikoina aiika passelisti, 65 kilolla meni ykkösellä kaikki toistot ja tällä hetkellä teen 67,5 kg. Hui apua, vajaa 70!

Kyykkyä seuraa jalkaprässi. Prässin tekniikka on onneks aika mutkaton, kunhan vaan muistan olla suoristamatta niitä polvia... Niin ja sanottiinhan mulle tänään jotain heiluvista polvistakin.. Noh, pikkujuttuja. Prässissä alotin painoilla kelkka+20 kg ja tänään tein kelkka+60 kg.

Tän jälkee oon yleensä jo sen verran tuupertunu, että ajatukset pitää keskittää kävelyyn ettei jalat lähtis alta. Hatarasti kuitenkin siirryn treenin seuraavaan etappiin, suorin jaloin maastavetoon. Sen tekniikka on mulla vielä hakusessa, joten oon nyt yrittäny parantaa sitä. Painotki on ollu vähän mitä sattuu... Tänään tein 45 kilolla.

Sjmv:n jälkeen koittaa reiden ojennus. Se on nopee liike, joka ei oo kyllä ihan ykkösenä salin tärkeyslistalla. Joka tapauksessa se antaa valmiiks väsyneisiin reisiin sellasen pienen loppunäpäyksen :D näp

Lisätehoa treeniin tuo reidet roikkuen. Olin puoliks huvittunu ja hölmistyny ku luin ton nimen mun saliohjelmasta. K.o. liike on yhtä outo kun sen nimikin. Ääliön näköstä heilumista tangolla. Se ei ees näytä rankalta, vaan enemmänkin joltain tarhaikästen kiipeilytelineleikeiltä.

 

Reidet roikkuuuu

Mut tyhmien liikkeiden aika ei ole ohi, vaan seuraavaks vuorossa on lantiontyöntö. Viimestään sillä on pakko saada muiden salilaisten rispekti: majottaudun salin jonnekki randomeimpaan kohtaan, pujottaudun tangon alle ja alan työntelee. Pakaroiden kannalta liike on kuitenki loistava! Painot tässä vaihtelee ihan laidasta laitaan (12-oisko 37 kg?), mut silti aina on ainakin suunnilleen sama tuntuma. Mitää?

Tän jälkee teen vähän vatsoja. Niissä liikkeet on nyt millon mitäkin...


Nonii, sellanen lista! Toivottavasti ees jossakin selityksessä oli joku järjen hiven.


Hyvää viikon alkua! :)

PS. Olin perjantaina ekaa kertaa yksin (siis ypöyksin) salilla. Kuumotti, kun ensiapujoukot puuttu. Ja tauoillakin oli aika tyhjää ilman ihmisiä, huoh. Ei ristin sielua.